Lähiruokaa Pariisissa

Kävin hiljattain Pariisissa. Pariisi on tunnettu kulinarismin pääkaupunkina, joten tietenkin minua kiinnosti, että miten paikallinen ruuantuotanto, kuten kaupunkiviljely ja paikalliset Community Supported Agriculture – systeemit toimivat. Kaupunkiviljelmiä löytyikin, paikallisen Main Vert – yhdistyksen minulle antaman kartan avulla.

Main Vert, ”vihreä käsi”, perustaa Pariisiin kaupunkiviljelmiä, joita paikalliset yhdistykset hoitavat. Viljelmät perustetaan Pariisin kaupungin niille myöntämille paikoille. Ensin on kuitenkin tärkeää luoda naapuruston asukkaiden välille sosiaalinen linkki: naapurit perustavat sitten yhdistyksen ja hoitavat puutarhaa yhdessä. Kaupunki ja yhdistys  allekirjoittavat sopimuksen kaupunkiviljelmästä kuudeksi vuodeksi kerrallaan.

Vastapalvelukseksi maapalasta puutarhuriyhdistyksellä on velvollisuus hoitaa puutarhaa ilman kemiallisia torjunta – aineita, ja pitää kerran viikossa avointen ovien päivä. Ne Pariisin kaupunkiviljelmät, joita näin, olivatkin varsin tiukasti aidattuja. Viljelijät velvoitetaan myös järjestämään säännöllisesti tapahtumia puutarhallaan.  Itse onnistuin tapaamaan muutaman puutarhurin Maison du Jardinagessa, joka on pieni koulukasvitarha ja puutarhahoidon infokeskus Park Bercyssa. Yhteistä kieltä ei ollut aivan helppo löytää, mutta puutarhurit kertoivat, että kyseistä puutarhaa viljelevät koululaiset, ja että parhaillaan oli käynnissä keväinen maan muokkaus.

Community Supported Agriculture – malli Pariisissa

Jocelyn Parot Urgenci – järjestöstä kertoi minulle  Pariisin AMAP – järjestelmästä, eli paikallisesta Community Supported Agriculture – mallista illallisen äärellä. Pariisissa on 140 AMAP – yhdistystä, jotka kuuluvat  kattojärjestö AMAP idf:n. AMAP – yhdistyksillä on tärkeä rooli paikallisten kumppanuusmaataloustilojen pyörittämisessä, ja niiden vapaaehtoiset työskentelvät vihannesten noutopisteissä, tekevät uutiskirjeitä ruokaohjeineen ja auttavat tuottajaa talkoillen. Haasteena Pariisin alueella on, että uusien AMAP -yhdistysten on vaikea löytää tuottajia.

Pääsin itse osallistumaan kattojärjestön kevätvuosikokoukseen, jossa mm. keskusteltiin siitä, kuinka paljon viikottainen vihanneslaatikko voi maksaa, ja onko enää kyse varsinaisesta AMAP – yhdistyksestä, kun tuottajalla on useita palkollisia ja kymmenenkin eri AMAP – yhdistystä asiakkainaan. Kokonaisvaikutelma oli, että AMAP – väki on varsin ideologisesti suuntautunutta, mistä kertoi mielestäni se, että kun keskusteltiin siitä, mikä olisi sopiva palkka tuottajalle, eräs paikallinen aktiivi kertoi, että heidän yhdistyksessään tuottajan palkan määrittämistä oli harkittu siten, että se olisi keskiarvo kyseisen yhdistyksen jäsenten palkoista!

Lähiruoka – aktiivisuus oli siis ihailtavalla tasolla Pariisissa, ja muutenkin paikallinen ruokakulttuuri oli kieltämättä korkealla tasolla. Juustopuodit tuoksuvat kadulle asti, konditorioiden ikkunat ovat värien juhlaa ja parhaiden leipomoiden edessä on aina takuuvarmasti jono.  Ruoka on Pariisin katukuvassa läsnä, ei piilotettuna supermarketin muovipakkauksiin.