Vapaaehtoistyöstä

Vapaaehtoistyö on ikuinen kuuma peruna järjestömaailmassa, ja tekeepä mieleni tarttua myös siihen pottuun aiheen kanssa työssäni KVT:lla askarreltuani.  Monen järjestön toiminta perustuu vapaaehtoisten työpanokseen, ja niinpä kysymykset uusien vapaaehtoisten ja aktiivien haalimisesta sekä entisten sitouttamisesta ja motivoinnista ovat monien järjestötyöntekijöiden peruskauraa. Itse erotan kaksi aika erilaista tapaa siihen, miten vapaaehtoiset ovat osa organisaation toimintaa, ja jossa minusta piilee ehkä jotain vastauksia siihen, miksi vapaaehtoistyöntekijöiden toiminta aiheuttaa niin paljon päänvaivaa järjestöissä. Yhtäältä vapaaehtoiset voivat toimia jossain selkeästi määritellyssä tehtävässä, jossa on selkeät työtunnit ja tehtävät, toisaalta taas monia järjestöjä pyörittää valtava luottamushenkilöiden ja erilaisten intohimoisten aktiivien armeija, jotka kokevat suurta omistajuutta ja kehittämisintoa tekemäänsä toimintaan, ja myös johtavat ja kehittävät sitä. Sehän kannattaa muistaa, että Suomen yhdistyksistä vain pienellä osalla on ylipäätään palkattuja työntekijöitä.

Kehittäjäaktiivit ja vapaaehtoiset

Ensimmäisestä toimintamallista esimerkkejä voisivat olla vaikkapa erilaiset leirin ohjaajat, puhelinpäivystäjät, kouluvierailijat ja monien sosiaalialan järjestöjen tukihenkilöt. Tämä tapa on myös se, miten useimmissa järjestöissä vapaaehtoisten toiminta hahmotetaan, ja joihin vapaaehtoistyöstä käytävä keskustelu liittyy. Usein tällaisiin vapaaehtoishommiin on hyvällä tiedottamisella, selkeällä kiittämisellä ja sopivalla palkitsemisella suhteellisen helppo löytää tekijöitä. Tällaisten vapaaehtoisten suhteen ongelma on, että heidän osallistumisensa toimintaan on lyhytaikaista, sitoutuminen heikkoa ja järjestön voimavaroja kuluu paljon uusien vapaaehtoisten etsimiseen ja perehdyttämiseen.

Minusta vapaaehtoistyön johtaminen on ehkä jaloin johtamisen laji, koska se perustuu niin täydellisesti pelkästään positiiviseen motivointiin ja kannustamiseen, kun mahdollisuutta ”pakottaa” ihmisiä rahan voimalla ei ole olemassa (katso Forbesin mainio artikkeli aiheesta). Ehkä on jopa harhaanjohtavaa puhua johtamisesta, kun kyse on enemmän voimauttamisesta ja tukemisesta. Vapaaehtoisten johtajan tai koordinaattorin tehtävä on tukea vapaaehtoisia niin, että he voivat tehdä itselleen mieluista työtä, ja samalla muistuttaa siitä, miksi juuri sillä porukalla on kokoonnuttu hyvän asian ääreen.

Vapaaehtoisesta aktiiviksi

Minusta vaikein vaihe vapaaehtoisten kanssa työskennellessä on, kun siitä yhteen työtehtävään mukaan lupautuneesta innokkaasta pitäisi leipoa järjestön toimintaan sitoutunut toimija ja tuikitarpeellinen kehittäjäaktiivi, joka luontevasti ottaa roolinsa järjestön edustajana. Matkalla vapaaehtoisesta aktiiviksi ihmiselle pitäisi syntyä omistajuuden tunne kyseiseen yhteisöön, ryhmäytymisen muiden aktiivien kanssa pitäisi onnistua, ja järjestön toimintakulttuurin näkymättömien sääntöjen pitäisi tulla uudelle toimijalle selväksi. Matkalla vapaaehtoisesta aktiiviksi syntyy myös valtaan liittyviä kysymyksiä: kuka määrittelee toiminnan luonteen, ja miksi toimintaa tehdään? Uudet ihmiset tuovat aina mukanaan uusia ideoita. Toisaalta järjestön toimintaan liittyvä konfliktit saattavat kertoa myös siitä onnellisesta asiasta, että toiminta on merkityksellistä ja intohimoa herättävää. Vapaaehtoisen, joka on tottunut olemaan itse tekemisen ytimessä voi olla yllättävän vaikea omaksua sellaista järjestöaktiivin roolia, joka perustuukin uusien vapaaehtoisten rekrytointiin, tukemiseen ja tekemisen mahdollistamiseen.

Motivaatio

Motivaatiotekijät, jotka ohjaavat tiettyä toimintaa tekevää vapaaehtoista ovat aivan erilaiset kuin kehittäjäaktiivia ohjaavat. Satunnaiseen vapaaehtoistyöhön tullut haluaa edestauttaa jotain hyvänä ja oikeana pitämäänsä asiaa ja kenties kehittää itseään jossain kiinnostavassa taidossa. Kehittäjäaktiivi taas motivoituu yhteisöllisyydestä, itselleen tärkeisiin asioihin organisaation kautta vaikuttamisesta ja omistajuuden ja luomisen tunteesta.

Organisaation ja vapaaehtoisen intressit saattavat myös olla ristiriitaiset: organisaation edustajalla on kiinnostus tehdä toiminnasta mahdollisimman laadukasta ja kiinnostavaa, ja siksi löytyy päteviä ja ammattitaitoisia vapaaehtoisia. Organisaatiossa tämä saattaa aiheuttaa myös sisäisen ristiriidan: monien järjestöjen arvomaailmassa demokraattisuus ja avoimuus ovat tärkeitä toimintaperiaatteista, mutta usein on pakko tehdä se havainto, että vapaaehtoisia on helpompi saada mukaan henkilökohtaisesti pyytäen kuin hyvälläkään avoimella tiedottamisella. Useimmiten parhaiten toimii kaikkien keinojen käyttäminen, eli tehokas tiedottaminen ja sopivien vapaaehtoisten henkilökohtainen kutsuminen.

Vapaaehtoisen motivaation taustalla puolestaan on usein halu saada breikki siitä, mitä arjessa ja työssä tekee ja opetella jotain aivan uutta. Jos vapaaehtoistoiminnan koordinaattori alkaa heti kysellä, että minkä ammatin edustaja uusi tulija on ja missä asioissa hän on pätevä, se voi nuoresta ja kokemattomasta vapaaehtoisesta tuntua myös loukkaavalta – eikö edes vapaaehtoistyötä saa tehdä ilman työkokemusta?

Uudet tavat toimia

Nykyään uudenlaiset sosiaalisen median aikaansaamat toimintamuodot muodostavat haasteen vapaaehtoistyötä tarjoaville järjestöille. Aikapankkien, Ravintolapäivän ja Siivouspäivän kaltaiset ilmiöt, joihin ihmiset osallistuvat sosiaalisen median avulla ja jotka järjestäytyvät itseorganisoituneesti, tarjoavat äärimmäisen houkuttelevia toimintamahdollisuuksia aktiivisille ihmisille. Kynnys osallistumiseen on matala, hierarkkista rakennetta ei ole, toimintaan tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa, on mahdollisuus kokea yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ja media ja suuri yleisö ovat toiminnasta haltioissaan.

Sosiaalinen media tarjoaa myös mahdollisuuksia monenlaisten projektien perustamiseen ja niistä kiinnostuneiden ihmisten löytämiseen, ilman että tarvitaan mitään virallista organisaatiota tai sen tukea. Nämä toiminnan tavat houkuttelevat erityisesti niitä, jotka ovat ottaneet kehittäjäaktiivin asemaa suomalaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Järjestöille onkin haaste, että miten tuoda tämä osallistumisen matala kynnys, hauskuus ja luovuus sekä verkostomainen organisoituminen mukaan järjestötoimintaan.

Itse ole aina mieluummin ollut aktivisti kuin vapaaehtoistyöntekijä, vaikka itse asiassa näillä ei tietyssa yhteyksissä ole paljoakaan eroa. Aktivismiin liittyy kuitenkin ajatus jonkinlaisesta itseohjautuvuudesta ja omien vahvuuksien löytämisestä, joka miellyttää minua.  Aktivisti ei myöskään välttämättä toimi jonkun organisaation kautta, vaan saattaa perustaa tarvitsemansa rakenteet. Vapaaehtoistyöntekijän toiminta saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa altruistiselta, mutta pidemmän päälle vapaaehtoisen täytyy löytää sisäinen aktivisti, jotta sitoutuminen mihinkään toimintaan olisi mielekästä. Vapaaehtoisjohtamisessa puolestaan on minusta hienoa, kun näkee jonkun vapaaehtoisen kehittyvän järjestössä tai muussa toiminnassa omaehtoiseksi, järjestöstään ylpeäksi aktiiviksi, joka kokee toiminnan itselleen ja maailmalle tärkeänä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s